Miten tavoitteissa voi onnistua?

Näin käytät SMART-mittaria apunasi

Onko sinulla elämässäsi tavoitteita? Kyselyiden mukaan ihmisten yleisin tavoite parantaa elämänlaatuaan liittyy terveyteen: liikunnan lisäämiseen, painon pudottamiseen, terveellisempään ruokavalioon, tupakoinnin lopettamiseen ja alkoholin vähentämiseen. Suurin osa tavoitteista kuitenkin epäonnistuu. Yleisin syy epäonnistumiseen on suunnittelemattomuus. Suunnittele tavoitteesi siis huolellisesti pieniä yksityiskohtia myöten. Voit käyttää apunasi SMART-mittaria:

S = Specific. Tavoitteen on oltava mahdollisimman tarkkaan määritelty. Tavoitteen toteutumisen kannalta on eri asia sanoa ”käyn lenkillä”, kuin, ”käyn lenkillä joka maanantai ja torstai”.

M = Mesaruble. Tavoitetta pitää voida mitata tai arvioida. Esimerkiksi liikunnan lisäämistä voi mitata liikuntaan käytetyn ajan mukaan.

A = Adaptive. Miten tavoite parantaa elämääsi? Sulje silmäsi ja kuvittele itsesi vuoden päähän hetkeen, jolloin olet jo saavuttanut tavoitteesi. Millainen olotila sinulla on? Mitä kaikkea uutta tässä tavoitteessa pitäytyminen on tuonut elämääsi? Mitä näet? Tämän jälkeen kuvittele päinvastoin: miltä tuntuu, kun et ole pysynyt suunnitelmassasi, etkä ole saavuttanut tavoitettasi? Kuvittele itsesi jälleen vuoden päähän, jos jatkat elämääsi muuttamatta mitään. Mitä näet?

R = Realistic. Onko tavoitteesi realistinen? Aseta numeroasteikolla 0 -10 tavoitteesi realistisuus. Jos arvioit tavoitteesi realistisuudeksi pienemmän kuin kahdeksan, aseta uusi, helpompi ja maltillisempi tavoite. Aloita pienin askelin, ja muista, että muutokset vaativat aikaa! Sinun on oltava täysin rehellinen siitä, missä olet nyt, jotta voit päästä sinne, minne haluat. Älä välttele tämän hetkistä totuutta, vaikka totuus olisikin jotain, mitä et sen haluaisi olevan.

T = time-framed. Aikataulun tulee olla määritelty. Aseta välitavoitteet ja lopullinen tavoite kalenteriin. Uudenvuodenlupausten ongelmana on, että niissä yritetään usein haukata liian iso pala kerralla. Tärkeimpiä ovat pienet askeleet, joita toistat joka päivä.

Varaudu esteisiin

Tulet varmasti kohtaamaan haasteita. Mieti jo etukäteen, millaisia esteitä tulet mahdollisesti kohtaamaan? Mieti sekä sisäisiä (epämukavat ajatukset ja tunteet, motivaation puute, laiskuus) että ulkoisia (aika, raha, ympäristö) esteitä. Kirjoita nämä kaikki ylös. Kaikkea toimintaasi kuuluu tarkastella suhteessa sinulle tärkeisiin arvoihin ja päämääriin. Epämiellyttävien ja tuskaisten muistojen, ajatusten ja tunteiden kokeminen ei ole tarpeellista niiden itsensä takia, vaan niiden hyväksyminen palvelee arvojen mukaista lopputulosta. Ajatuksiimme ja tunteisiimme emme voi juurikaan vaikuttaa, mutta voimme aina vaikuttaa käyttäytymiseemme, omiin valintoihimme ja tekoihimme. Kun mietit elämäsi tärkeimpiä arvoja ja niihin liittyviä tavoitteita, oletko valmis kohtaamaan haasteita sekä epämiellyttäviä tunteita ja ajatuksia edistääksesi näitä arvoja elämässäsi?

Jaa tavoitteesi

Tutkimusten mukaan tavoitteesta kertominen (vähintään yhdelle ihmiselle) parantaa huomattavasti todennäköisyyttä saavuttaa tavoite. Kun jaat tavoitteesi, sinulle syntyy velvollisuus toteuttaa se, ja sitoudut tavoitteen toteuttamiseen enemmän. Kenen kanssa haluat jakaa tavoitteesi?

Ole kärsivällinen

Muista olla kärsivällinen. Ihmisillä on taipumusta yliarvioida paljonko he voivat saada aikaan lyhyellä aikavälillä, ja aliarvioida mahdollisuuksiaan pitkällä aikavälillä. Matka kohti itselle merkityksellistä elämää ei tule olemaan vain helppo ja hauska, koska elämään kuuluu myös kärsimystä ja haasteita. Jos kuitenkin suljet silmäsi ja mietit hetken lopputulosta, joka seuraa, jos et luovuta vastainkäymisistä huolimatta, mitä näet, mikä saa sinut jatkamaan? Arvosi pitävät sinut oikealla tiellä. Kun tiedät arvosi, on helpompaa kulkea kohti haluamaansa suuntaa.

Privacy Settings
We use cookies to enhance your experience while using our website. If you are using our Services via a browser you can restrict, block or remove cookies through your web browser settings. We also use content and scripts from third parties that may use tracking technologies. You can selectively provide your consent below to allow such third party embeds. For complete information about the cookies we use, data we collect and how we process them, please check our Privacy Policy
Youtube
Consent to display content from - Youtube
Vimeo
Consent to display content from - Vimeo
Google Maps
Consent to display content from - Google