Mitä etävastaanotolla tapahtuu?

Etävastaanotto säästää aikaa, rahaa ja matkustamista

Etävastaanotto ei ole paikkaan sidottua, joten palvelun saat minne ikinä ne tarvitsetkaan: kotiin, mökille, työpaikalle tai ulkomaille.

Etävastaanotto säästää aikaa ja rahaa. Tiukat aikataulut töissä ja kotona, pitkät matkat, liikuntarajoitukset tai korona eivät ole esteenä sille, ettetkö voisi aloittaa hoitoa heti ilman odotusta, jolloin ongelmat eivät pääse pitkittymään ja pahenemaan.

Tarjoamani etävastaanotto ei sisällöllisesti eroa kasvotusten tapahtuvasta terapiasta, ja etäterapia onkin tutkitusti yhtä tehokasta kuin kasvotusten tapahtuva terapia. Ylipäätään terapiassa tärkeintä onkin, että löydät itsellesi sopivan terapiasuuntauksen, ja että suhteesi terapeutin kanssa on hyvä ja luottamuksellinen.

Etävastaanottoni toteutetaan suojatun videoyhteyden kautta, joten palvelun käyttö on turvallista. Voit olla täysin varma, että sinusta ei kirjoiteta henkilökohtaisiin asioihisi liittyviä kirjauksia, ja henkilötietosi tai tapahtumat eivät tallennu lainkaan verkkoon.

Tutkimuksissa on havaittu, että etäterapiassa asiakas on usein aloitteellisempi ja aktiivisempi kuin kasvokkain tapahtuvassa terapiassa, sillä asiakkaat ottavat jonkin verran enemmän vastuuta vuorovaikutuksesta, ja etäisyys saa terapian tuntumaan turvallisemmalta. Joillekin asiakkaille myös kynnys tulla etävastaanotolle on matalampi kuin kasvokkain tapahtuvalle vastaanotolle. Tutkimusten mukaan etenkin nuoret kokevat etävastaanoton käytössä olevan paljon enemmän hyötyjä kuin haittoja.

Tarjoamani etävastaanotto ei kuitenkaan ole riittävä apu vaikeista mielenterveyshäiriöistä kärsiville, kuten esimerkiksi voimakkaasti itsetuhoisille tai psykoottisille henkilöille.

Vastaanotolleni et tarvitse lähetettä, oma yhteydenotto riittää.

Huomioithan, että tarjoamani psykologin keskusteluhoito ei ole Kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiaa.

varaa aika
Privacy Settings
We use cookies to enhance your experience while using our website. If you are using our Services via a browser you can restrict, block or remove cookies through your web browser settings. We also use content and scripts from third parties that may use tracking technologies. You can selectively provide your consent below to allow such third party embeds. For complete information about the cookies we use, data we collect and how we process them, please check our Privacy Policy
Youtube
Consent to display content from Youtube
Vimeo
Consent to display content from Vimeo
Google Maps
Consent to display content from Google